Raskaus ja sen jälkeiset kuukaudet ovat siitäkin ihmeellistä aikaa, että ainakin minulla ruokaan liittyvät mieliteot olivat ei ainoastaan usein kummallisia, mutta käsittämättömän voimakkaita.
Raskausaikana en usein voinut syödä kuin jotain erittäin tiettyä, kuten esimerkiksi riisiä ja ketsuppia. Tunnustan olevani jonkin asteen kulinaristi, mutta tuollaisena hetkenä riisin piti olla perus-Uncle Ben's pitkäjyväistä, valkoista riisiä. Ketsupin Heinz. Siis mitä ihmettä! Näinä hetkinä minä ja mieheni söimme eri ruokia. Onneksi usein mieleni kuitenkin teki terveellisyydellä (jonkun muun mielestä) pilattuja linssipatoja ja salaattejakin.
Olen kuullut myös naisista, joiden on tehnyt mieli nuolla betoniseiniä ja pureskella tiiliskiviä. Olen tulkinnut nämä urbaaneiksi legendoiksi, vai onko teitä oikeasti olemassa?!
Saatuani vauvani maailmaan, olen molemmilla kerroilla joutunut hurjaan pullien sävyttämään oravanpyörään. Siihen liittyy tiiviisti myös kahviaddiktio. Miten pullalla / muulla makealla kahvin kyydittäjällä voikin olla niin suuri voima, että se vie minut päivittäin sellaiseen tilanteeseen, että itsekuri itkee lohdutonta vauvanitkua saatuaan niin kovasti turpaan?
Miten saada tilanne käännettyä niin, että pääsen oikeasti (nousujohteiseen) alkuun tässä vauvapömppiksen poistoprojektissa? Auttakaa!
Olen Miina, olen kahvipulla-addikti
Kuva: Miinan omia leipomuksia
7 kommenttia:
Mieleni minun tekevi…kaikkea. Suolaista, makeaa ja joka murusta siltä väliltä. Näitä kaloreita ei ihan pikku imetyksellä tuhota... Ehkäpä apu löytyy ruokapäiväkirjasta?
Siis. Ai ihan vähän vaan tekee mieli makeeta... Pieni makea pala päivässä on unelma johon ei näytä olevan mitään pääsyä. Ekan raskauden kaikki kilot (-vauva ja istukka) jäivät, kun univelassa ei muuta tehnytkään kuin makeaa mieli. Nyt sitten toinen raskaus ja kaikki hyvät päätökset terveellisestä makeattomasta ruuasta ovat muisto vain. Anonyymisti uskaltaa tunnustaa, että lakupussi meni muutamassa päivässä, vaikka esim. sitä tulisi säännöstellä muistakin syistä. Siihen päälle kesäjäätelöt ja marjapiirakat ym...Ihan toivotonta. Eikä vielä olla edes niissä univajeen houruissa.
Ihana neuvolantäti onneksi sanoi, että ei mitään järkeä miettiä kiloja (jotka kuitenkin kaikkia ärsyttää) ennen kuin perheen lapsiluku on täynnä ja imetykset lopetettu.
Silti pieni ääni kuiskaa, että ehkä tällä kertaa kaikki kilot ei jää ja humps vain olen niissä mitoissa, joissa jotkut tuntuvat olevan kuukauden kuluttua synnytyksestä (anteeksi vain, mutta te olette kyllä friikkejä). Vai onko se vain itsekurista? Jos ei saa nukkua ja heiluu jo epätoivon partaalla, silloin ei kyllä itsekurista ole paljon apua... Neuvotonna täällä siis ollaan.
Itselläni mieliteot eivät ole olleet kovin voimakkaita vaikka odotinkin mielenkiinnolla kuoriutuisiko minusta odotusaikana kenties yksi niistä legendaarisista tiilenimeskelijöistä! Joitakin 'erityishavaintoja' olen omalla kohdallani kuitenkin tehnyt.
Olen nyt viikolla 41 ja koko odotuksen ajan minulla on ollut kova hinku kaikkea 'raikasta' kohtaan. Päivät eivät ole käynnistyneet ilman tuorepuristettua greippimehua ja juomaveteni on pitänyt terästää sitruunalla jo monen kuukauden ajan. Siinä vaiheessa kun kylmä vesi ei ole enää tuntunut tarpeeksi raikkaalta, olen tavoistani poiketen litkinyt huurteisia kolajuomia ja Schweppesejä tai hartaudella imenyt pelkkiä jääpaloja. Ja vaikka en ole koskaan himoinnut jäätelöä mitenkään tavattomasti, raskausaikana omena- ja sitruunasorbetit ovat tehneet hyvin kauppansa. Lisäksi olen ollut suunnattoman kiitollinen tämän kesän herkullisesta avomaankurkkusadosta, tavaraa on tullut rouskutettua kilokaupalla.
Vaikka tämän raikkauden himon voisi kuvitella suojanneen minua ylimääräisiltä kiloilta, ruoka on yleisesti ottaen kuitenkin maistunut vanhaan hyvään tapaan ja varteni on pyöristynyt oikeinkin mukavasti. Kropan timmiyttämisprojekti taitaa siis olla täälläkin vääjäämättä edessä..Odotan esikoistani, joten aiemmista sutjakoitumishankkeista minulla ei ole kokemusta. Toistaiseksi voin vaan tuudittautua kokeneempien lupauksiin siitä että 'vartalo palautuu imetyksen aikana ennalleen lähes itsestään'. Tässä illuusiossa (?) onkin hyvä elää kun juuri nyt isommaksi möröksi on muodostumassa se pian edessä oleva puserruksista suurin :)..!
Olen vahvasti sitä mieltä ettei imetys ainakaan hoikista. Itselläni 5kg jäänyt takapuoleen ja mahaan eikä lähde mihinkään. Piti radikaalisti lopettaa kokonaan makeat herkut kun olen ihan koukussa, sitä jotenkin jaksaa raskaan vauva arjen kun palkitsee itseään herkuilla. Iltaisin on niin väsynyt että keksii kaikkia tekosyitä treenien väliin jättämiseen...
Eli ei niitä tiilenpurijoita taida siis ollakaan, vaan olemme kaikki täysin normaaleja, inhimillisiä naisihmisiä. Ainakin näistä kommenteista näin voisi päätellä.
Siltikin ne kilot ja tämä makean ja suolaisen himo ja sen aiheuttama kierre ärsyttää joka päivä (söin tuosta pöydältä juuri eilisiltä kahveilta jääneet keksit pois kuleksimasta).
Ehkäpä pitäisi kokeilla tuota ruokapäiväkirjaa, jos se ruoka- ja kalorimäärä vaikka saisi aikaan jonkun kauhistusreaktion. Vai johtaisikohan se mun kohdalla vaan syömään lisää pullaa sitä kauhistusta lievittämään?! Mene ja tiedä.
Ehkäpä alan tästä pikkuhiljaa vähentämään herkkumäärää ja patistamaan itseäni lenkille syysilmaan sen jälkeen, kun vauva nukkuu. Eli tavoitteet realistisiksi, vaikka yksi lenkki viikossa näin alkuun ja vaikka kaksi päivää vähemmillä herkuilla.
Mutta entäs sitten, kun leipomisesta on tullut minulle jokin ihmeellinen uusi terapiamuoto!? Eihän sitä voi jäädä vaan ihailemaan omia suklaacupcakeja...
Esikoiseni kohdalla mieleni teki roskaruokaa - hampurilaisia, pizzaa, ranskiksia mutta myös karjalanpiirakoita ja greippimehua.
Tässä toisessa raskaudessani minulla oli Fifiljonkan tapaan himo kaikkeen raikkaaseen ja kirpeään. Greippi- ja appelsiinimehua kului litratolkulla kuten myös kaikkia sitruslimppareita.
Kiloja kertyi molemmilla kerroilla aika lailla yhtä paljon ja poiskin näyttävät lähtevän suht samaa tahtia. Tosin vielä olisi muutama kilo karistettavana tästä viimeisimmästä... eli lenkille!
Hei mamax2, ovatko lapsosesi samaa sukupuolta vaiko kenties eri, kun raskauden mielitekosi olivat niin erilaisia? Onkohan sekin urbaania legendaa, että poikia odottavat himoitsevat äijäruokaa ja tyttöjä odottavat niitä raikkaita ja terveellisiä juttuja...
Lähetä kommentti